22. helmikuuta 2015

Runebergin tortut

Esikoiseni on kahdeksasluokkalainen, jolla on valinnaisaineena kotitaloutta. Koulusta on tullut tehtäviä, joita kotona tulee suorittaa. Tässä ensimmäinen tämän kevään tehtävistä. Itselleni myös nämä olivat ensimmäiset omatekoiset Runebergin tortut. Itse en tosin paljoakaan näiden torttujen tekemiseen osallistunut. Sain joulupukilta lahjaksi yleiskoneen ja valvoin nyt vähn touhua kun ekaa kertaa teini käytti konetta. =o)


Ihan kivasti tortut onnistuivat näin ekalla kerralla. Eli ensi vuonna niitä voidaan jälleen tehdä. Seuraavaksi teini toivoi että saisi tehdä suklaaneliöitä. No saamansa pitää. Onneksi haluaa pysyä helpoissa leivonnaisissa. Toki meinaan että jos vaikka vähän poika haastaisi itseään ja tekisi jotain vähän erikoisempaa. =o)

Laitan tänne näytille hänen aikaansaannoksiaan. Niin näette miten erilaisen kokeilut onnistuivat.

21. helmikuuta 2015

Robin kakku

Joka nuoren tytön haavekakku on Robin kakku. Tämän kakun saaja harrastaa myös ringetteä, joten kakun päältä Robinin logon lisäksi löytyi myös ringette maila ja rinkula. Tämän kakun saaja täytti pyöreät kymmenen vuotta.


Onnea ihana Aada 10 vee!!

19. helmikuuta 2015

TAU-nallekakku

Viimeksi tähän työkaverin perheeseen tehtiin Titi-nallekakku ja nyt oli vuorossa TAU-nalle.  Lieneeköhän seuraavaksi Tiri-nalle? =o) TAU-nalle on tehty muro-vaahtismassasta. SE on huomattavasti kevyempää kuin sokerimassasta tehty koriste. 




17. helmikuuta 2015

My Little Pony vol. 2

Sain tehdä toisenkin My Little Pony kakun. Serkun kuopus vietti kymppisynttäreitään kaveriporukalla ja tämä kakku koristi juhlapöytää. 




Onnea Sylvi 10 vee!!!

15. helmikuuta 2015

Joulukakku

Jouluna meidän joulupöytää komisti tämä kakku tai piiras, miten sen nyt sanoisi. Reseptin löysin täältä kun haeskelin että millaisen kakun tekisin jouluksi. Piiras sisälsi kondensoitunutta maitoa eli makea kakku oli tiedossa. Mielestäni se oli todella hyvää.


13. helmikuuta 2015

Jouluisia juttuja

Nyt kun oon taas pitänyt pientä taukoa blogin päivittämisestä, ei kuitenkaan tarkoita että ihan laakereillani olen levännyt. Ennen joulua työpaikallani pidettiin myyjäiset ja päätin osallistua niihin. Tällaisia pieniä herkkuja tein myyntiin. Valkosuklaafudgen reseptin bongasin täältä. Voin kyllä lämpimästi suositella näitä nameja. Tein valkosuklaafudgen päälle suklaakermavaahtopursotuksen. Sulatin tummaa suklaata ja yhdistin sen kermavaahtoon.

Piparikuusi

Piparitikkarit

Valkosuklaafudge

10. helmikuuta 2015

Pöllö-ristiäiskakku

Siskoni toinen ihanuus kastettiin ja tiettykin tein ristiäisiin kakun, Kutsukortissa oli pieni pöllö ja siitä sain idean tehdä pöllökakun. Pienelle pöllölle laitoin tutin suuhun. Pieni mussukka sai ihanan nimen kauniissa tilaisuudessa. Isoveljellä oli suurtakin suurempi tehtävä tilaisuudessa, hän sai pyyhkiä pikkuveljen pään kun pappi oli sen kastanut.




Onnea Anssille, Tättän murulle ihanasta nimestä!!