21. tammikuuta 2014

Pupukakku

Serkkuni kuopus täytti komeat 9 vuotta ja lastenkutsuille toivottiin pupukakkua. Joulupukki oli tuonut lahjaksi pehmopupun ja se oli mallina tälle kakulle. Kokeilin tehdä mutakakkumaisen pohja jota olisi vähän helpompi muotoilla kuin perinteistä kakkupohjaa. Kakun päälle pursotin kermavaahtoa josta osan maustoin kaakaojauheella. Pupun korvat on kaulintamassaa.



Onnea Sylville! <3

20. tammikuuta 2014

Ristiäiskakku

Pienen tytön ristiäisiin tehtiin tällainen kakku. Kakkuun toivottiin tyttöjen kengät sekä palikat joissa olisi tytön nimi ja syntymäpäivä. Kakkuun toivottiin reunanauhaa jossa olisi rusetteja. Kakkupohja oli suklainen pohja ja väliin laitettiin mansikkamousse ja vaniljavanukkaasta tehty täyte.


19. tammikuuta 2014

Prinsessakakku

Reipas Olivia-neiti juhli synttäreitään ja kakkuhan tietty oli tehtävä. Prinsessakakun sain siis jälleen tehdä. Niin kuin ennenkin olen kertonut niin tykkään tehdä näitä prinsessakakkuja, kun ei itsellä ole yhtään prinsessaa. Prinssejä kylläkin. Kakun yläkakun kylkeen tein tiaran, reunuksen tein alakakun yläreunaan ja siihen vähän kukkia. Tottakai prinsessalla pitää olla myös taikavaltikka ja helminauhakin. Täytteenä tässä suklaapohjaisessa kakussa oli vaniljatäyte sekä mustikoita. Kaikki tämä löyty kakusta. Taisi kakku miellyttää prinsessaa.


Onnea Olivia-neidille juhlapäivänä!

12. tammikuuta 2014

Angry Birds kakku

Angry Birds kakku vol 4528. Kyllä pojat on poikia ja samat on kiinnostuksen kohteet. Taas sai väsätä vihaisia lintuja ja possuja. =o) Kakussa oli välissä pitkästä aikaa Daim-mascarponemoussee ja vadelmia.
Se on kyl yks mun lempparitäytteistä.


Onnea kasi vee Aaro-murulle!

9. tammikuuta 2014

Taitoluistelijakakku

Ystävän esikoisesta on kasvamassa nuori neiti ja vaikkei itse vanhene yhtään niin lapset näyttävän kasvavan hurjaa vauhtia. Tyttö harrastaa muodostelmaluistelua ja ajattelinkin tehdä kakun päälle taitoluistelijan. Kakun päälle tein vähän luistimen jälkeä ja piruetin jälkeä. Kakun alareunaa koristaa helminauha.


Onnea nuorelle neidille!

7. tammikuuta 2014

Suklaakakku

Meidän perheen joulupöytää koristi tällainen suklaakakku. Oli todella hyvää. Pohja oli pätkiksistä tehtyä kakkua ja välissä oli valkosuklaamousse. Päälle rouhin pätkistä ja valkosuklaata. Ohjeen bongasin Koristeellisten kakkujen sivuilta, täältä. Kakku on todella makeaa mutta juur sopivaa jälkkärii jouluruualle.


Maistuis varmaan sullekin.. =oP